Yliopiston puolelta ensimmäiset pari viikkoa oli
orientaatiota ja käytännön asioiden hoitamista. Säätöä onkin ollut kaikkien
mahdollisten asioiden kanssa.. Henkilökunta on todella ystävällistä, ja jos
vain vähänkin näyttää eksyneeltä, joku tulee heti tarjoamaan apua.
Hallinnollinen puoli ei vain meinaa ollenkaan toimia.
Tällä hetkellä olen yliopistolla kirjoilla (mikä ei
ollutkaan ihan helppo juttu toteuttaa) ja olen saanut kaikki
tietotekniikkatunnukset sun muut. Nyt pitäisi vaan saada kurssit valituksi ja
itsensä niille rekisteröidyksi. Itse opetushan alkoi tämän viikon maanantaina,
joten tosi hyvä, että näitä kursseja ja niiden päällekäisyyksiä aletaan katsoa
nyt.. Olin siis tiistaihin asti siinä uskossa, että kurssivalintani ovat ihan
ok, mutta eivätpä sitten olleetkaan. Mielestäni tein nyt kuitenkin aivan
erinomaiset uudet kurssivalinnat, nyt täytyy vain odotella, että joku ne
hyväksyisi.
Viime perjantaina (5.10.) yliopisto järkkäsi River Boat
Partyt (baardit) Thamesilla. Bussit kuljettivat meidät joen rantaan, mistä hypättiin
laivan kyytiin. Harmi, että oli niin sateinen ja kylmä sää, ettei laivan
kannella voinut oikein oleilla. Näkymät olisivat varmasti olleet ihan huikeat.
Tässä kuitenkin pari kuvaa, jotka sain napattua:
Heti risteilyn jälkeisenä aamuna oli kipeä olo, eli nyt olen
köhinyt edelliset viisi päivää. Freshers’ Flu vai mikähän lie.. No, onneksi
Muumeja voi katsoa täälläkin. Eli lepoa, paljon teetä ja äitin lähettämiä
herkkuja. :)
Nam. Myös kämppiksille maistui suklaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti