Yliopiston järjestämiin reissuihin kuului myös päiväreissu
Brightoniin sunnuntaina 30.9. Lähtö oli aamulla kahdeksalta (tai no yhdeksään se sitten venyi) yliopiston
edestä busseilla, takaisin Lontooseen lähdettiin klo 16.
Brighton on ihana rantakaupunki Ison-Britannian etelärannikolla.
Kaupungista olisikin varmasti saanut paljon enemmän irti, jos ei olisi ollut
niin viileä ja tuulinen sää. Eli täytyy mennä kesällä uudestaan!
Päivä kului kaupunkia kierrellessä. Brightonissa on paljon kivoja pikkukatuja ja -putiikkeja.
Kävin myös tsekkaamassa
Royal Pavilionin, joka on entinen kuninkaallinen palatsi. Vuodesta 1850
Pavilion on ollut kaupungin omistuksessa. Sisältä ei saanut ottaa kuvia, mutta
niitä nyt voi etsiä vaikka Googlesta. Palatsi siis joka tapauksessa oli tosi hieno
– ulkoa intialaistyylinen ja sisältä lähinnä kiinalainen.
Elokuvassa Lumiukko muuten näkyy Royal Pavilion, samoin
muutamia muita Brightonin maamerkkejä.
Been there, done that, loved it - Brighton
VastaaPoistaOlisipa hyvä teksti vaikka magneettiin. ;)
PoistaSinäpä sen sanoit! Myös "Mind the Gap" saattais toimia.
Poista